de la vie qui passe

Heipsan! Kirjottaminen on taas viime päivinä jäänyt vähän pienemmälle ja ajankulkua ei voi estää; kevät etenee ja kesä lähestyy hurjaa vauhtia. En tiedä mistä alottaa, kun tässä lähiaikoina on maisemat vaihtunut vähän tiuhempaan tahtiin ja ikkunasta on katseltu niin lumi- kun palmumaisemia, mutta jos nyt lähtisin vaikka ensimmäisestä lomaviikosta liikkeelle.

Maisemat Alppitalon parvekkeelta, oli jäätävää nähdä lunta pitkästä aikaa!

Helmikuun viimesenä päivänä, lomien startattua, lähdettiin aamuneljältä ajeleen kohti Alppeja, jonne melkeimpä kaikki laskettelevat ranskalaiset suuntaa yleensä talvilomilla. Kakkosperheen host-iskä asu nuoruudessaan monta vuotta pikkusessa alppikylässä 'Habére-Poche' ja se tuntee niin rinteet kun paikallisetkin ihmiset hyvin, joten sinnepä suunnattiin tälläkin kertaa kohti tätä pikkusta söpöö kylää.

Viikon reissu koostu päivittäisestä laskettelusta ja ilmatkin meitä ihan suosi loppuviikon lämpimällä auringolla. Oli kyllä jäätävää nähdä lunta ensimmäistä kertaa tänä talvena ja avata aamulla verhot niin ettei muuta näkynyt kun lunta!! Ja huhhuh, sen taas tajusin, että talvi-ihmiseks en oo täälläkään muuttunut, päinvastoin...

les montagnes <3

Matka oli ihan kokemuksellinen senkin suhteen, että asuttiin host-perheen ystäväperheen kodissa, jossa asu vanhat isovanhemmat ja niiden aikuisikänen poika yläkerrassa. Lasketteluun liitty aina millon ketäkin tuttuja ja illalla illastettiin aina suurella porukalla, laskettelulookilla ja hyvän ruuan merkeissä. Rinteillä ei ollut yhtäkään turistia (yhen kujailevan suomivaihtarin lisäks tietty) ja muutenkin Habére-Poche oli enemmän sellanen pienempi mutta kotoisa laskettekeskus isojen ja täynnä turisteja olevan keskuksen sijaan!

Majottajaperheen poika Gille, ihan paras. Se oli kaikkien kaveri, heitti aina vitsiä, on osallistunut miljoona kertaa käsivammasena paralympialaisiin millon missäkin maassa ja harrastaa valokuvausta. Se asuu vieläkin vanhempiensa kanssa kotona ja pihassa niillä oli vuohi ja aasi, joiden kanssa se vaeltelee vuorilla kesällä. Oivoi Gille, niin sympaattisuuden huipentuma! :D

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin vuorilta Sveitsin ja myös Euroopan korkeimman vuoren, melkein 5 km pitusen Mont Blancin! Huuuuuh

Reissu oli kokemusrikas, mutta malttamattomana lähdin toiseen reissuun Alppien jälkeen. Lauantaiaamuna aikasin starttas jälleen auto takaisin Länsi-Ranskaa päin, mutta mä jäin kyydistä jo aikasemmin pois, valmiina hullujen vaihtarien bussikyytiin! Tätä reissua olin odottanut kun kuuta nousevaa, ja sen oli kyllä arvonenkin!

En ala tässä nyt jokapäiväsesti kirjottaan päivän tapahtumia, mutta kyseessä oli siis viikon pitunen bussireissu 47 vaihtarin kesken Pariisista Barcelonaan ja takasin. Matkaan sisälty visiittiä linnasta ja kaupungista toiseen, paljon aurinkoo, haleja pusuja ja tanssia, kielikylpyä ja maailman parhaita hetkiä. Matkassa oli joitakin tuttuja omasta districtistä, mutta myös paljon uusia vaihtareita eri puolilta maailmaa, ihan mahtavaa porukkaa. Vaihtariporukalla on aina hullua, ja uusia ystäviä sai heti ekasta minuutista lähtien. Toi viikko oli rehellisesti sanottuna vaan ja ainoostaan mun paratiisi niin ihmisten kun maisemienkin suhteen, eikä sitä pysty sen enempää selittään. Se oli hauskin, herkin, ja paras viikko mun koko elämässä. Espanja on rakkauden maa, jossa kaikki oli onnellisia. <3

Noh, siitä oli taas helppo laskeutua maan pinnalle ja lähtee takaisin normaaliin elämään... Onneks tällä kertaa hyvästit ei ollut vaikeet, koska jälleennäkeminen tapahtuukin yhteisessä vaihtarien viikonlopussa Pariisissa parin viikon sisään! Mutta siitä on aika kirjottaa myöhemmin.

Aina niin terveellinen lomaelämä oli hyvä lopettaa suureen kroisanttiaamupalaan ja yllätyspitsaan viimesen illan kunniaks.
Vive la vie ja vaihtarielämä, kiitos kakkosperhe kaikesta eletystä!

Matkasta onnellisena mutta väsyneenä oli aika alkaa pakata laukkuja muuttoo varten. Lomien viimesenä sunnuntaina hermostuneena hypättiin muuttokuorman kanssa autoon, ja ulkona paisto samanlailla aurinko kun mun ekankin perheenvaihdon aikana. Host-äiti siinä heittikin, että ootkos Johanna nyt valmis alottaan viimesen kolmasosan sun vaihtovuodesta, ja sitä mä en vieläkään oikein osaa sisältää. Toisinaan tuntuu, ettei aika liiku mihinkään, mutta kokonaisuutena kun katsoo, niin aika hurahtaa nopeesti, ehkä vähän liiankin nopeesti. Ei siihen osaa suhtautua!

Joka tapauksessa, perheenvaihto suju hyvin ja täällä mä nyt kirjottelen, Lavalin viereisessä lähikylässä Entramissa. Perheet on niin erilaisia ja niinkun aikasemminkin oon sanonut, se on rikkautta nähdä eri perheiden elämää ja tavata erilaisia elämäntyylejä. Kakkosperheen kanssa oli paljon ikimuistosia hetkiä, mutta siellä olin enemmän vaihtari kun perheenjäsen ja toisinaan, varsinkin Alppilomalla tuntu, että nyt olis jo aika saada vaihtaa. Loppu perheen kanssa oli kuitenkin hyvä, ja viimeset päivät oli niin spesiaalit. Launtaina mentiin kaikki yhessä leffaan komediaelokuvaan, syötiin mahat täyteen italialaisessa ravintolassa ja tehtiin muutenkin kaikkee yhessä. Sunnuntaina söin ehkä maailman eksoottisimman ranskalaisen aterian mitä en halua ehkä tässä blogissakaan mainita, mutta se oli hauska sunnuntailounas ja lopetus kakkosperheelle. Le temps passe, aika kulkee, mutta vielä ei oo aika sanoo au revoir kenellekään! Merci les Marquis, teitä en tuu unohtaan!

Tättärää, viimenen sunnuntaiateria kakkosperheessä ja lautasella totaalisesti paistamatonta, RAAKAA jauhelihaa!!
Haha, oikeesti Ranskan keittiö on vaan suuri mysteeri, koska toikin menu oli oikeesti hyvää, mutta Suomessa se ei olis ikimaailmassa mahdollista! Lihaan sekotettiin suolakurkkua, sipulia sun muuta ja voilà, ranskikset  viereen ja menoks. Hassua sakkia nää ranskalaiset, mutta minkäs sille teet.

 Pieni jännitys mahanpohjalla kouri taas ennen kolmatta perheenvaihtoo, mutta turhasta sekin aiheutu! Täällä mulla on kolme ihanaa siskoo, joista vanhin seikkailee vaihtarina Yhdysvalloissa. Vanhemmat on ihan hurmaavat ja täällä elämä vaan on niin erilaista, mihin oon omassa perheessä tai muissakaan tottunut. Kaikki otti ilosylin ja ystävällisesti vastaan ja illat käytetään jutteluun ja naureskeluun niin, ettei nukkumaan meinaa keretä! Täältä ei lähde yhtäkään bussia keskustaan päin, mutta vanhemmat on aina valmiita heittään ja joustaan omista aikatauluistaankin. Ystävällisyys on muutenkin ihan multihuipentumaa. Illallisella soi aina lempparimusat ja takapihalla on kaks palmua, mikä on ihan mun rakkautta! Hahha, ei siis syytä valittamiseen. Kaikki on hyvin kolmannessakin kodissa ja oon varma, että tähän perheeseen on hyvä jättää Ranskan viimeset kuukaudet.

Siskot ja illan musisointihetket :D On niin hauskaa olla isosisko, tää on niin uutta mulle!

viimeinen pari vanhempia <3

Kaikenkaikkiaan elämä siis rullaa ja täysi-ikäisyyskin on viikkoa vaille valmis, mutta lycée-motivaatio näyttää kyllä kovasti punasta! Noh, c'est la vie, niinkun aina. Toivottavasti kaikki on hyvin siellä kotomaassakin ja elämä loistaa. Pian nähdään, bisous <3