Bonjour toutes et tous! Vihdoinkin sain aikaseks tulla kirjottaan jotain viime aikaisia tapahtumia, viime kerrasta kun on jo reippaasti yli kuukausi aikaa!! Tänään tuli viesti puhelimeen että 8 MOIS EN FRANCE, 8 kuukautta Ranskassa. En vaan edelleenkään pysty käsittään tätä ajanjuoksua varsinkaan näin kevätpuolella, aika karkaa ihan käsiin.

Joka tapauksessa, täällä kirjoittelee nyt siis TÄYSI-IKÄINEN naisenalku (hahhah), joka on erittäin iloinen keväästä, auringosta (jota tosin tällä hetkellä ei näy), viimeaikaisesta rennosta elämästä koulun suhteen, eletystä menevästä elämästä ja ennenkaikkee kolmannesta ja viimesestä host-perheestään. Yli kuukausi on päässyt jo hurahtaan tänkin kodin katon alla, mutta aikaa ei vaan voi käsittää. Vaikka host-perheitä ei pitäiskään vertailla toisiinsa, on mun pakko myöntää että tää kolmas perhe on ehdottomasti se mun kaikista omin perhe, ja täällä on vaan niin hyvä olla. Rakastan tän perheen asennetta ja tyyliä elää. Rakastan sitä, että aamulla ajetaan iskän ja siskon kanssa kouluun musat täysillä ja puhutaan horroksessa säästä, mutta illallisen jälkeen kaikki jää keittiöön iltamyöhälle vaan jutteleen ja nauraan. Millon tanssiin, millon laulaan. Täällä sorrun joka ilta hyviin jälkkäreihin vaikka aluks yritin syödä omenaa. Täällä koulu ei oo maailmantappi ja varsinkin hullu host-äiti muistaa pistää välillä ranttalikskin elämässä! Oon maailman onnellisin isosisko, ja kotiin on aina hyvä palata. Koululle olisin ollut valmis sanoon jo kuus kuukautta sitten hyvästit, mutta muuten mä odotan kauhulla heinäkuun 5. päivää ja aamulentoo kotiin Suomeen!!! Tää vuosi on yhtä tunnemyllyä, mutta tällä hetkellä kynnys lähteen on korkeella. En vaan halua, mutta tiedän että joskus se vaihtarielämäkin on päätettävä. Mutta onneks on aikaa vielä jäljellä, niinkun joka ilta voi vielä todeta.

Ekana lauantaina lomien loppumisen jälkeen päätettiin suunnata pienellä vaihtariporukalla Rennesiin, mikä oli mulle uus kaupunki. Päivä alko heti kaheksalta aamulla ja sisälsi kauppoja, kahviloita, juttelua ja juna-asemaa. Kuvassa kaks meksikopoikaa, Alicia Brasiliasta ja rakas kaksoissisko Joanna Puolasta <3

Tässä kuva synttäripäivästä maaliskuun lopulla. Idea tuli vähän puskan takaa, mutta päätettiin hypätä Lavalin trion kanssa junaan ja löytää jälleen uus kaupunki koettavaks, Le Mans. Monimuotonen porukka saatiin ex-temporella kasaan, vaikka kaikki porukasta ei ollutkaan entuudestaan edes niin tuttuja. Päivä oli vähän kylmä ja rauhallinen, mutta kyllä se ikimuistoseks jäi siltikin. Le Mans oli söpö vanha kaupunki, ja kylmän kourassa oli hyvä nauraa kahvilassa. Kuvassa Ruben ja Pio (Meksiko), Marie ja Jade (Ranska), Katharina (Itävalta) ja edessä Kierann (USA).

Kirsikkaakin kauniimpi perhe kotisohvalla.

Synttäripäivän illalla host-perhe odotti shamppanjan ja mansikkakakun kanssa kotona, ja ilta oli niin hupaisa! Skype-puhelua tuli ranskalaisilta isovanhemmiltakin, ja Rotaryn nuorisovaihtoasiamieskin tuli vaimonsa kanssa kippistään lasia yllätykseks. (En vaan pääse yli tästä ranskalaisesta shamppanjasta, mikä maksaa täällä suunnilleen saman verran kun limsa Suomessa ja on vaan niin hyvää). Ulkomaakamulit Ruben ja Mercedes (Meksiko) ja Katharina-sisko (Itävalta) jäi meille yöks, ja aamulla oli aika ampasta ylös ja Pariisiin!

Viime blogitekstissä lupailin kirjotella sillon vielä kaukana olleesta Pariisin viikonlopusta, niin sanotusta JRJ-päivistä, (Journées Rotariennes de la Jeunesse = Rotarynuorten päivät). Tänä vuonna meillä Ranskassa olleilla vaihtareilla kävi tuuri, koska joka vuosi tätä 500 vaihtarin kokoontumista ei saada kokoon, ja edelliskerrat on järjestetty usein muissa kaupungeissa kun Pariisissa. Kaks yötä niin suurella porukalla on pelkkää mahdottomuutta vaikka hostelleja olikin yhteensä neljä, ja aikaa olis kyllä voinut mielellään olla vielä triplasti lisääkin!

District 1650, yaahhhuu!!

Viikonloppu sisälsi siis 512 vaihtaria 32 eri maasta, jälleennäkemisiä kaikkien Barcelonan Bus Tripiltä saatujen uusien kuin vanhojen kaverien kanssa ja paaaljon uusia tuttavuuksia kahden täyden vuorokauden aikana. Se oli hullua ja olin vaan ihan sekasin koko sen viikonlopun ajan. Rakastan sitä että vaihtareille voi sanoo ihan mitä tahansa vaikkei tuntis koko ihmistä, halata voi vaikka kokoeroo olis pituudessa tai maiden välimatkassa tuhansia kilometriä, ja siellä kaikki vaan on yhtä perhettä. Maailma on iso mutta silti niin pieni. Kulttuurit on niin erilaisia, joskus melkein vastakohtia, mutta ihmiset on kuitenkin kaikki niin samanlaisia. Parasta on, että nyt voi matkustaa ja soittaa kaverille Ecuadoriin, Meksikoon tai Kolumbiaan, ja tän vuoden aikana maailmankuva on vaan laajennut niin paljon suuremmaks mitä se vielä kahdeksan kuukautta sitten olikaan.

Viva Finlandiaa!! Lauantai-iltana oli ohjelmassa tuhannen ihmisen gaala, jossa tuli vuorotellen kaikkien maiden kansallislaulut. Onneks oli ympärillä muut 10 suomalaista, mutta hurraa niille, jotka laulo tuhannen ihmisen edessä ypöyksin!!

une entrée = alkuruoka

un plat = pääruoka

un dessert = jälkiruoka

Kansallislaulujen jälkeen tiedossa oli joka districtin oma spektaakkeli, meillä Bretagnen merivaatteilla esitetty Rotarylaulu. Mä ja amerikkalainen Helen saatiin soittaa viulua kanadalaisen huilistin kanssa, ja muut laulo. Näin jälkeenpäin kyllä vähän harmittaa että puolet noista esityksistäkin meni niin sanotusti ohi ihan vaan sen loputtoman ihmismäärän ja juttelunmäärän takia, mutta minkäs tälle ihmisuteliaisuudelle mahtaa!

Unta tuli lauantai-sunnuntai -välisenä yönä ehkä reilu tunti, koska lauantai-ilta päätty vaihtaripippaloihin ja kellojenvaihtumiseen. Mun pää oli ihan ekstaasitilassa kaikessa ympärillä olevasta, ja en oikein vieläkään tajua että toi viikonloppu oikeesti meni jo. En oo ikinä kokenut samanlaista ihmismylläkkää, nähnyt niin komeita latinopoikia (hahaha), tai laulanut tuhannen ihmisen edessä Maammelaulua. Merci de cette expérience!

Sunnuntaina oli aika suunnata bussilla Versaillesin linnaan ja puutarhaan piknikille ja hyvästien keskelle. Kuvassa kaikki rakkaat ranskattaret, joiden jälleennäkeminen oli todellakin hyvä!! Parin suomitytön kanssa ollaan keretty tapaan Ranskankin puolella, mutta muiden kanssa välimatkat on niin pitkät, että yhteyttä voi pitää vaan facebookin kautta.

"Le monde est petit et on va le découvrir."

Tuntuu oudolta, että tuolla nähtyjä kavereita ei välttämättä joitakin nää enää koskaan ja joitain jo ens viikolla Euroopan Bus Tripillä tai muuten vaan vapaa-ajalla. Onneks oma Bretagnen District pysyy koossa vaikka mikä olis, ja jo seuraavana viikonloppuna Pariisista sai jälleen halata omia tuttua piiriä, 1650, Paimpolissa järjestetyssä Rotary-konferenssissa. Sinnekin lähdettiin viiden tunnin yöunilla viettään päivää laivalle ja Paimpolin kaupungin kierrokseen.

Viimenen kerta koko districtin kanssa on jo toukokuun viimeisenä viikonloppuna eli tätä menoo pian. Tätä districtiä tulee ikävä. Siitä on muodostunu kansainvälinen 28 nuoren perhe, jonka kanssa koko vuosi alotettiinkin. <3

Muutenkin nyt kun loppu alkaa häämöttää, uteliaisuus Ranskaan on herännyt niin, että mä en haluais mitään muuta kun vaan matkustaa. Haluaisin ottaa joka päivä junan ja lähtee arpalipulla Nizzaan, vaikka aina se ei ehkä oo mahdollista. Oon kuitenkin onnellinen, että oon saanut nähdä tän vuoden aikana niin paljon ja odotan kesälomaa ja koulusta vapautumista, että pääsee näkeen vielä lisää. Maailma on täynnä niin hienoja paikkoja, että mun uteliaisuudella ei oo rajoja. Tässä perheessä oon onnellisimmillani, ja meillä on suunnitelmia niin, että aika loppuu kesken. Host-äidin kanssa paiskasin jo kättä että ens vuonna lähdetään Meksikoon, mutta ehkä me hoidetaan tää Ranskan puoli eka kunnialla läpi. Tässä perheessä isovanhemmista lähtien kaikki on sydämellisiä, ja ymmärrän kyllä miks isoin sisko perheestä välillä potee koti-ikävää USA:ssa!

Katharinan synttäreitä oli vuorostaan aika lähtee juhlistaan Saint Maloon yhtenä keskiviikkoiltapäivänä suoraan koulusta.
Joyeux anniversaire ma puce, ma soeur autrichienne préferée = Onnellista syntymäpäivää rakas lemppari itävaltasisko <3
(Oikeesti St Malo oli tosi tosi tosi vanha ja kivinen kaupunki linnoineen, mutta en nyt lisää muita kun tän palmukuvan)

Ens kerralla lupaan päivittää blogia aikasemmin, ettei vaan tulis taas tälläsiä kilometripostauksia enää yhtään enempää!

Viimesenä nyt vielä kuitenkin mainitsen viimeset eletyt viis päivää, nimittäin omien vanhempien pääsiäislomalla tehdyn visiitin Ranskaan. Viime kerrasta olikin kerennyt vierähtään jo melkein kahdeksan kuukautta joten juteltavaa riitti, ja aikataulu täytty täysillä elämiseen! Pidennettyyn viikonloppuun mahtu kaikkien hostperheiden kanssa vietettyä yhteistä aikaa, paikallisen laulajan Joyce Jonathanin konserttia, 7 h autoruuhkaa Pariisin kautta Lavaliin (haha), visiittiä pikkukylissä ja erimuotoisissa linnoissa, kroisanttiaamupalaa ja nostalgiaa samassa ravintolassa, jossa söin Rotarien kanssa ensimmäisenä Ranskan viikonloppuna. En oo pitkään aikaan puhunut suutani niin puhtaaks kun tän omien parentsien visiitin aikana, oikeestaan puhuin aamusta iltaan suomeks ja ranskaks niin että host-iskäkin nauro miten mun happi vielä kulkee. Se on maailman parasta, että viime syyskuussa ajattelin etten ikinä tuu ymmärtään mitä nää ympärillä puhuvat ihmiset oikein selostaa, mutta nyt voi kävellä yksin Pariisin metroasemalla ja puhua junassa vieressä istuvalle papparaiselle tai lentokentän virkailijalle kaiken ranskaks. Mun mielestä kielet on avain avata uusia juttuja elämässä, ja kääntäjänä toimiminen tuntu hyvältä. Sillain kaikki mun neljä perhettä sai mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja Rotarytkin tuli tutuks omille vanhemmille. Mikään ei oo ongelma jos siitä ei tee ongelmaa, ei edes kielimuuri. Sen voi aina sortaa, vaikka työtä se joskus tarvii!

à bientôt mes parents = nähdään pian parentsit 

Viimenen päivä ja visiitti Pierrefondin linnassa Pariisin lähellä Rotarymies Patrickin kanssa, joka kyllä ansaitsee erikoismaininnan. En tajua mistä tollasia ihmisiä tulee, mutta se vaan on ehkä maailman suurisydämisin Rotary ja valmis antaan mitä vaan muiden eteen. Ennen mun vanhempien visiittiä oltiin tavattu kolme kertaa elämän aikana, mutta me ollaan kun isä ja tyttö, soittaa voi skypellä tai puhelimella koska tahansa ja selittää mitä tahansa. Niin se tekee monen muunkin vaihtarilapsensa kanssa, oli sitten puhelu Thaimaasta tai Australiasta. En voi ikinä kiittää tota ihmistä tarpeeks ja tollasta persoonallisuutta ei voi kuvailla! Maailma on avoin ja papa francais on hyvä olla olemassa <3 Merci Patrick, à très bientôt, j'espére! = Kiitos Patrick, nähdään toivottavasti pian!

HUH, tulipa tällekin stoorille vihdoin loppupiste. Ehkä ens kerralla tiivistetympää tekstiä pienemmällä väliajalla. Nyt ylös ulos ja lenkille, ensi kertaan taas!! Hauskaa illanjatkoa itse kullekin ja melkeimpä KAHDEN kuukauden päästä tavataan! Je vous aime, à bientôt <3

Bisous, Johanna