Musta tuntuu että tästä päivityksestä jää viimenen, koska oikeesti tää kirjottaminen aiheuttaa mulle harmaita hiuksia ja niitä en enää tässä loppuvaiheessa kaipaa! Paljon on tapahtunut viimeaikoina, joten ehkä on parempi että laitan asioita kuvina ja lisään kuvatekstejä. Kuvat kun kertoo enemmän kun tuhat sanaa.
 |
| Yks lauantaipäivä huhtikuun lopulla otin siis jälleen kerran (oiskohan viides vai kuudes kerta?) aamubussin Nantesiin, rakkauskaupunkiin! Siellä odotteli taas Suomisisko Nelli asemalla ja päivä lähti alkuunsa argentiinalaisen Felipen ja Nellin kanssa. Myöhemmin seuraan liitty uusi tuttavuus australialainen Thayla (toinen vasemmalta) ja equatorilainen ihana Nicole (keskellä), jonka kunniaks oikeestaan koko päivä vähän järjestettiinkin. Nicolella equatorialainen koulu pukkas päälle, joten lähtöpäivä Ranskasta kotiin oli jo vappupäivänä 1. toukokuuta. Niimpä me päätettiin viettää mukava päivä Nantesin kaupungissa hyvästeiks sillä porukalla ketä paikalle pääsi. Muistoista jäi kyllä jälleen hyviä, voi jestas mitä tää Nantes tuo aina tullessaan! Menkää kaikki sinne, jos mahdollisuus tulee elämässä. Lentoja lähtee Suomestakin Nantesiin! |
Tän Nantes-päivän jälkeen alkoi kahden viikon pääsiäislomat ja odotettu 12 päivän EUROTOUR, josta voisin kyllä tehdä vielä erikseen viimesen postauksen tän jälkeen ja esitellä kaikki kaupungit kuvina erikseen, että selkenee vähän enemmän tää tekstivyöräys.
Siitä siis kolmanteen, kaks viikkoo hurahti missä lie Euroopan sydämessä, ja yhden päivän palautumisella oli pakko raahautua taas kouluun normaaliin elämään. Sillä viikolla ei nyt mitään ihmeellistä tapahtunut paitsi sunnuntainen orkesterin konsertti mistä mulla ei nyt kuvia ole. Muuten arki pyöri omaa elämäänsä ja host-perhekin palautu Amerikan matkastaan ja aikaeroväsymyksestään.
 |
| Tässä siis kolmannen kerran suomiluomukseni makaronilaatikko! Hahha, en tiedä onnistuinko tällä kertaa niin hyvin, mutta ainakin se hyvin uppos perheelle. Ja pannari jälkkärinä on ihan kaikkien suosikkia, kokeilkaa tehdä sitä ulkomaalaisille, ne tykkää varmasti! |
 |
| Siskokolmikko takapihalla joskus aikaa sitten, ihan vaan näyttääkseni että yritän edes jotenkin vältellä näitä vaihtarikiloja joita kyllä siltikin tulee... Mutta kerran sitä eletään tän jälkkäritaivaan keskellä, heh. |
Tästä seuraava viikko, toinen kouluviikko, oli kyllä sellanen vuoristoradan pyörräys ettei rajaa. Tää vaihtovuosi on kyllä oikeesti yks tornado tai vuoristorata tai miten sitä vois kuvailla... Nyt siis haluan korostaa, että normaalisti vaihtarivuoden tarkotus on elää vuosi ulkomailla paikallisessa perheessä ja elää niin kulttuurin mukaisesti kuin mahdollista, vaikka usein sitä luullaan että vaihtovuosi on pelkkää matkustamista ja hauskanpitoo. Vaikka sitäkin se tietysti joskus on ja vaihtarit on erilaisia kuin paikalliset nuoret koulussa, mutta joka tapauksessa. Joskus tulee hetkiä, että vaan stressaa, ahdistaa ja itkettää. En tiedä tuleeko niitä kaikille, mutta mulle niitä on ainakin tullut. Tässä perheessä on enemmän kun parempi elää, mutta esimerkiks tolla viikolla en tiedä mikä vaivas. Tunteet vaan vetää joskus mylläkää ja ainakin henkilökohtasesti vaihtarivuosi on kyllä paljon pahempaa kun murrosikä, tän vuoristoratavertauksen mukaan :D
 |
| Oon menettänyt totaalisesti stressinsietokykyni tän vaihtovuoden aikana, ainakin tää DELF-koe sen nyt todisti ihan lopullisesti. Valvoin ton takia melkein yhden yön, ihan vaan koska stressasin??? Rakkaan itävaltailaissiskon kanssa tuli tehtyä joskus ilmottautuminen tähän ranskan kokeeseen, mistä voi läpi päästessään saada diplomin mikä auttaa työnhakuun ym ja muutenkin on kiva saada muistoks tästä vuodesta. Oikeestaan me ei valmistauduttu kokeeseen oikein mitenkään (paitsi edellispäivän host-äidin kertauskurssilla, haha) koska taso oli B1 eli helpompi kun B2, johon meksikolainen Ruben luki kun hullu ja stressas varmaan puoli elämäänsä. Kokeessa oli kuuntelu, luetun ymmärtäminen, kirjotusosio ja suullinen osuus, eli koe oli vähän kun harjotus ylioppilaskoe. Ihan hyvin me kai sitten siitä selviydyttiin ja ainakin tykkäsin suullisen osuuden mammoista keiden kanssa se tehtiin! Tulokset tulee myöhemmin mutta tärkein asia oli että saatiin se tehtyä. Ja ehkä myöhemmin Suomessa enemmän ranskanopiskelun jälkeen voin suorittaa B2-kokeen, jolla voi hakea ulkomaille opiskeleen. |
Kokeen jälkeisenä viikonloppuna elin maailman surkeimmat festivaalit Lavalissa perjantaiyönä, hahaha, ja lauantaina alkoi sitten viimeinen viikonloppu oman rakkaan districtin kanssa. Näitä ihmisiä tulee kyllä ihan mieletön ikävä, ja tää vuosi ilman näiden ihmisten läsnäoloo olis ollut jotain ihan totaalisen muuta. Viikonloppu järjestettiin Bretagnessa Guerlédanissa luonnon keskellä, jossa tuli muun muassa kastettua talviturkki toukokuisessa järvessä. Välillä Ranska näyttää vähän Suomeltakin, tää maa ihan erikoinen.
 |
| Yleensä vaihtariviikonlopussa ei olla tehty näin paljon "aktiviteetteja" niinkun tällä kerralla. Ekana päivänä upottiin kanoottiemme kanssa järveen joka ei tosin haitannu koska oltiin jo valmiiks märkiä sateen alla (Bretagnessa ei oo varmaan yhtäkään päivää ilman sadetta) ja toisena päivänä harrastettiin kiipeilyä kallioilla ja otettiin väriä kasvoille auringosta. Viikonloppu oli siitä kiva ja menevä, ja oppaat oli ihan tosi hauskoja! |
 |
| Oikeesti ajattelis että viimenen toukokuinen viikonloppu olis jo lämmin, niinkun siellä Suomessa (+30?!) mutta ainakin meidän kanoottinen iltapäivä oli ihan kylmä ja Bretagnessa jäätyy oli sitten kesä tai talvi. Hahah noh, kylmä kasvattaa jos näin voi sanoo ja lämmin suihku teki hyvää sen jälkeen. Vive la vie! |
 |
| Ensimmäisenä päivänä tehtiin "goûter international", kansainvälinen välipala. Kaikki leipo tai valmisti jotain omista maistaan, mä en pullien epäonnistumisen pelkoisena tyytynyt leipoon kun vaan helpon pannukakun, vaihteeks :D Kuvassa ihana Taiwan-tyttö Peggy salaattinsa kanssa. |
 |
| Bolivialainen Belen ja meksikolainen Mercedes ennen illallista |
 |
| Latinot Meksikosta, Argentiinasta, Perusta ja Venezuelasta + Amerikkatyttö Meg. Je vous aime trop fort, rakastan teitä niin paljon <3 |
Viikonloppu hurahti nopeesti, ja alunperin olin kovasti valmistautunut itkeen sydämeni taas pihalle hyvästeistä sunnuntaina. Yllätyksenä kuitenkaan oikeestaan monikaan ei turhia kyynelehtinyt, kesällä meillä on kuitenkin aikaa nähdä. Mäkin vaan sanoin hyvästit hymyillen ja lähdin autoon kotimatkalle kahden Outboundin (=elokuussa maailmalle lähtevät ranskalaisvaihtarit) kanssa. Kotona odotti äitienpäivää juhlivat isovanhemmat ja iltapäivä kulu kotosalla ihan normaalisti, kunnes illalla yhtäkkiä tajusin että hitsi, tällästä elämää ei tuu enää ikinä elettyä. Rotaryviikonloppu oli nyt viimenen kaikista, ja se on täysin mahdottomuus saada enää kaikki yhteen, kaikki meidän international perheestä, jonka kanssa koko vuosi alotettiinkin. Näiden ihmisten kanssa oon elänyt elämäni parhaat hetket, ja vasta sunnuntai-iltana mä sen tajusin. Itku tuli sitten viivästyksellä, mutta tuli kuitenkin. Kesällä tuun matkustaan joidenkin luona ja näkeen ihmisiä, mutta en kaikkien luona. Tän vuoden jälkeen kuitenkin kaikki estot, ujoudet ja ennakkoluulot on kadonneet niin kauas pois, että olisin valmis ottaan lentokoneen ihan mihin päin maailmaa tahansa ja toivon, että joitakin näistä ihmisistä pääsisiin tapaan niiden kotimaihinkin.
 |
| Sunnuntaina liittyi siis seuraan Outboundit, pian maailmalle suuntaavat ranskalaisnuoret Bretagnesta, joille me saatiin ylpeinä pukea siniset bleizerit vuorotellen päälle. Tuolla tapasinkin yhden ihan tosi mukavan ranskalaispojan Valetinin, joka ilmoitti elokuussa suuntaavansa vuodeksi Saloon, Etelä-Suomeen! Loistoo! Se pelästy suomen kieltä jo valmiiks, mutta muuten vaikutti olevansa ihan innokkaana lähteen pohjoiseen, vaikkei Suomi eka maavaihtoehto ihan ollutkaan. Bienvenue en Finlande Valentin = Tervetuloa Suomeen! |
Tunnevyöryssä lähetinkin sähköpostia oman kaupungin Rotarien nuorisovastaavalle Suomeen, ihan vaan kiitokseks tästä kaikesta. Tää vuosi on kasvattanut niin hirveesti, ja varsinkin tästä loppuajasta aika on kulunut niin nopeesti, ettei koti-ikävää kerkee enää tapahtuun. Musta tuntuu, että ens vuonna tuun katsoon asioita ihan eri silmillä, ja muutenkin tää vuosi on vaan tehnyt niin hyvää. Ei sitä pysty selittään. Jos joku lukeva kokee, että vaihtarivuosi vois olla oma juttu, lähtekää oikeesti suoraan vaan seikkailuun ja kauas. Ranska on hieno maa, mutta Eurooppa on kuitenkin aina Eurooppa, vaikka mielettömän kaunis sekin on. Mutta vuodessa kerkee tapahtuun yhtä ja toista, ihmeitä ja tosiasioita, ja kulttuuriin pystyy mukautuun, oli se sitten Intia tai Islanti. Tää on ainakin mun näkökulma, ja lukion jälkeen oon kyllä ihan totaalisen valmis hyppään ihan mihin vaan tuntemattomaan. Miksei vaikka Meksikoon tacojen keskelle, mitä maisteltiin yhdessä rakkaan Ruben-veljen ja sen meksikolaisperheen kanssa, jotka saapu Ranskaan parin viikon lomille viime viikolla.
 |
| Meksikolaiset kaikki ketä oon tän vuoden aikana tavannut, on ihan mielettömän hauskoja! Ja niin oli tääkin ilta odottamisen arvonen. Rubenin perhe oli niin sydämellinen ja tacotkin siinä lenteli melkein ympäri seiniä. Onnellisuden näki myös Rubenin silmistä, mitkä vaan tuikki <3 Rubenin näkemisestä oli kerennyt muutenkin kuluun viikko koska sitä poikaa ei näy enää koulussa, ja yhtäkkiä perjantaina ennen tacoiltaa sain puhelun että tuupas viettää hypäriä Lavalin keskustaan viiden meksikolaisen kanssa. Rubenia tulee tän vuoden jälkeen ihan mieletön ikävä, siitä ja Katharinasta kun on jäänyt mulle saman kaupungin asukkaana kun veli ja sisko. 5. heinäkuuta ja lentokenttää kauhulla odotellessa siis... |
Tänä viikonloppuna saatiin nauttia viikonlopusta pari päivää normaalia enemmän, koska viikonloppu alotettiin jo torstaina. Siitä päätettiinkin host-perheen kanssa suunnata Bretagneen Ile Tudy -nimiseen "melkein saareen", paikkakuntaan mitä ympäröi kolmesta kulmasta meri, mutta se ei kuitenkaan ole saari. Siellä odotteli host-perheen ystäväperhe, joiden luona saatiin viettää viikonloppu ja nauttia niin Bretagnen sateesta, kun kunnon helteestäkin.
 | |||
| Rakkausperhe <3 |
Viikonloppuna ei edes tehty mitään sen erikoisempaa, mutta ei sitä aina tarvikaan. Käveltiin rannalla toisena päivänä tuulessa, toisena päivänä auringossa, syötiin enemmän kuin hyvin ranskalaista ruokaa ja oltiin vaan, nautittiin yhteisestä ajasta. Tän perheen kanssa on vaan onnellisuus kohdallaan ja oon varma, että ens vuonna samaan kotiin tuleva meksikolaistyttö tulee nauttiin ajastaan ihan yhtä samalla tavalla. Host-äiti on luvannut että kotiin voi aina palata, ja niin mäkin oon perheelle kutsun antanut Suomeen. Toivottavasti se vielä jonakin päivänä toteutuu.
Nyt pitäis lopetella tää kirjottaminen, mutta ehkä mä vielä yhden postauksen väännän siitä Eurotourista huomispäivänä. Kiitos ja näkemiin, nyt on untenmaiden aika VIIMEISEEN kouluviikkoon valmistautuen! Buenas noches ja bonne nuit, hyvää yötä ja pian nähdään <3
Rakkaudella,
ranskalainen Jone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti