Tällä viikolla ollaan niin reissattu kuin rentoiltukin, ja yhden viikon aikana oon nauttinut kolmen kaupungin elämästä; maanantaina vietin aikaa Angersissa, välipäivät Lavalissa ja torstaista viikonloppuun mun selvästi kolmanneksi kodiksi tulleessa Nantesissa.
Maanantaina lähdettiin alle tunnin matkan päähän pikkukaupunkiin Angersiin tutustuttaan host-veljeä tyttöystävänsä kera ens vuoden luultavastikin tulevaan yliopistoon, jossa pidettiin heti aamutuimassa tutustumistunteja koulusta kiinnostuneille. Me nautiskeltiin sen aikaa host-momin kanssa café au lait kahvilassa jutustellen, mutta eipä siinä kauaa aikaa kerennyt hurahtaan, kun kaikki olikin jo valmiita. Vietetiin päivä kierrellen kaupunkia ja shoppaillen vähän, mutta ei liikaa!
Angers oli kyllä mukava pieni opiskelijakaupunki, ei ollenkaan hullumpi! Musta on jotenkin hauskaa ajatella, että viime vuonna ennen tietoo koko Ranskan vaihtovuodesta muistan jutelleeni yhden ulkomaalaisen miehen kanssa lentokoneessa, joka kehui mulle kaikkia kaupunkeja Ranskassa Bretagnen alueella, Angersinkin se mainitsi hyvänä opiskelijakaupunkina. Matkan lopussa tää mies toivotti mulle tsemppiä ranskan kielen kanssa, koska tuli puhuttua että opiskelen sitä koulussa. Ja tässä mä vuotta myöhemmin kävelin niillä samoilla Angersin kaduilla, melkein jo ranskalaisena! :)
![]() |
No tulipa tästä nyt pieni, vaikka kaikkeni yritin. Tiirailkaa nyt siitä sitten. |
![]() | |
Leikittiin hattuleikkiä Elisan kanssa |
![]() |
Baskeripää avec ses cheri frère et cherie maman <3 |
Tiistaina ja keskiviikkona elelin rentoja päiviä omassa kotikaupungissa. Tavattiin muun muassa meidän hassulla ranska-meksiko-argentiina-itävalta-suomi -porukalla leffan ja ah aina niin hyvän galetten (ranskisherkku, sellanen vähän kun terveellisempi versio tortillasta), merkeissä. Argentiinapoika Lucas palaa takaisin kotiin tän loman loputtua, enkä tiedä että oliko tää viime tiistai nyt muka sitten se lopullinen hyvästipäivä, koska aika näyttää menevän aika kortille... Pyh ja pah mistään hyvästeistä, lähetään kaikki Argentiinaan!!
![]() |
Lucas, Ruben, Katharina ja minä au cinema! Menossa mukana myös Matthieu ja myöhemmin Louis Ranskasta, mutta ne nyt pääsi valitettavasti missaan tän loistavan kuvaussession, oivoivoi. |
Tällä viikolla myös mun ehdoton lempparimies James Blunt pääsi julkaseen neljännen albuminsa, ja sen tahtiin pyöräytinkin keskiviikkoiltana Suomi-dinneriks makaronilaatikon perheelle! Myönnän, että mikään keittiönihme en itse todellakaan ole, varsinkaan tän ranskalaisen keittiön keskellä, mutta onneks lopputuloksesta tuli ihan mukiinmenevä ja melkeinpä meni koko jättivuoka parempiin suihin!
![]() |
Suuri Suomiluomukseni. Hahahah. |
Torstaiaamuna lähdinkin aloittaan aikasta viikonloppua hyppäämällä kello 7:20 uniseen Nantesin bussiin, ja oikeesti taas kerran maisemat oli vaan niin kauniita. Aurinko nousi pikku hiljaa, enkä oikeestaan edes tiennyt mitä odottaa koko viikonlopulta.
Tällä kertaa lähdin Nantesiin asumaan siis suomivaihtarille Nellille, joka siellä iloisena odottelikin vastassa asemalla. Ja voi sitä suomenkielen hulluutta, kun pysty puhuun taas ihan kaikesta, ilman mitään kielirajotteita! Aamu lähti käyntiin lippuautomaatin kanssa sekoilulla, mutta päivästä tuli sitäkin hauskempi. Päästiin mm. tapaan taas uusia symppiksiä ranskalaisia lounastamalla yhden Nellin Rotarynaisen luona, jolla oli meitä vuoden nuoremmat ihanan puheliaat kaksoset Alix ja Guillaume. Oli tosi ystävällistä kutsua mutkin mukaan lounaalle, vaikka tähän Nantesin piiriin en itse ees kuulu, ja muutenkin jäi lähtiessä niin hyvä mieli. Ihana Ranska, ihana ruoka ja ihanat ihmiset.
![]() |
Nelli ja kaksoset + alkupala |
Tästä suomen kielestä puheenollen, kulutettiin sitä Nellin kanssa kyllä oikein olan takaa. Oli hassua puhua ihan niin paljon kun ikinä huvitti, ja oikeestaan hyvästä kahden päivän shoppailuyrityksestäkin jäi vaan hyvä yritys ihan vaan tän juttelumäärän takia! Perjantaina kyllä tarttu muutama vaatekappale kaupoista mukaankin, mutta vahingossa aika taas kulu aika vauhdikkaasti, kun unohduttiin (aivan maailman parhaimpaan) crêperieen istuun 2,5 tunniks, jutteleen ja syömään. Oikeestaan koko viikonloppu muistutti vähän kun elokuvaa 'Eat Pray Love', mutta vaan tota 'Eat'-osioo käyttäen, ahahah.
![]() |
Salakuva creppien valmistuksesta ;) |
Muutenkin rakastan niin paljon näitä pieniä Nantes-visiittejä, koska siinä kaupungissa on oikeesti vaan jotain niin hauskaa. Ihmiset on ystävällisiä, bussissa saa hymyileviä katseita ja kadulla raikuu loisto katumusiikki. Elettiin elämää ilman mitään rajotteita, seikkailtiin metroissa ja busseissa ihan miten mieli teki, ostettiin boulangerista suklaakroisanttia jos mieli teki, ja puhuttiin vaan neljä päivää putkeen ihan niin paljon kun ikinä vaan oli mahdollista. Nyt on suomenkieli ainakin hetkeks taas päästetty ulos kunnolla, joten jaksaa taas keskittyä tähän ranskan kieleen!
Perjantai-illalla lähdettiin ajeleen noin tunnin päähän aivan ihanaan rantakaupunkiin Mesqueriin, missä Nellin host-perheellä on varsinkin kesällä kovassa käytössä oleva rantatalo. Se paikka oli fantastinen, ja niin rentouttava. Se oli jollain tapaa vähän sama idea kun Suomen kesämökkeily, mutta ne talot oli enemmän taloja ja ympäristö oli tietty erilaista.
Lauantaiaamuna herättiin ja lähdettiin melkeimpä suoraan sängyistä vaan juokseen, pikku matkalle tosin mutta juokseen nyt kuitenkin. Nyt on melkein jo marraskuu, eikä vieläkään oo kylmä. Ja kesällä sen paikan voi vaan kuvitella.
Lounaan jälkeen lähdettiin Nelli-paikallisoppaan seuraamana kymppi kilsan pyöräreissulle pikkukylään Piriaciin meren vierelle. Se kylä oli vaan jotain niin syötävän söpöö, ja ne talot oli niin bretagnelaisia; kivisiä ja harmaita, mutta niiden ikkunanpielet on aina eri värisiä. Siellä oli kujia, ravintoloita, kauppoja, pappoja ja ihmisiä. Ja tietty maailman parhain jäätelöpaikka ;)
Tää Ranska on aika erikoinen maa, ja välillä ei ihan oikeesti tiiä että näyttääkö tää ympäristö enemmän Afrikan savannilta, Irlannin ja Skotlannin sekotukselta vai ihan vaan Ranskalta. Ilmakin vaihtelee ihan miten sattuu, mutta pitäähän joka päivässä vähän mysteriikkaakin olla, hahah! Pyöräreissut saatiin onneks mennä ihan ilman sadetta, ja en vaan haluu ikinä unohtaa sitä tunnetta, mikä siinä tuli. Pyöräiltiin Atlantin vierellä raikkaassa ilmassa ja elettiin vaan niin hetkessä <3
Mesquerissa pysyttiinkin vaan se yks yö, ja palattiin takasin Nantesiin lauantai-iltana. Oon kyllä onnellinen, että sain nähdä näin paljon ja oon superkiitollinen Nellille, jolta kutsu koko Nantesiin tuli! Katsottiin illalla myös MOT: Vaihto-oppilas heitteillä -dokumentti, ja huhhuh, kun ei ollut kivaa katsottavaa. Jos vaihto kiinnostaa, niin enemmän kuin lämpimästi voin ainakin omasta puolestani suositella Rotareita!!
Sunnuntaina eli tänään oli lähtöpäivä takaisin Lavaliin, ja käytettiin se kyllä niin sunnuntaisimmalla ja parhaimmalla tavalla ikinä; pique-nique ja ranskalaiset herkut! Kierrettiin aamulla aivan järjettömän loisto ranskalainen kauppahalli läpi, syötiin silmillämme ja ostettiin kaikkea mahdollista, mitkä meidän oli tarkoitus mennä nautiskeleen johonkin japanilaiseen puutarhaan. Se olikin kyllä valitettavasti kiinni, mutta joku ihana ranskalainen mummo osu sopivasti paikalle ja suositteli meille jotain toista lähellä olevaa puistoo. Sattumoisin tääkin puisto oli juuri tänään kiinni, mutta ei se haitannut, ihan vieressä oli ihan yhtä hyvä paikka jättipuiden ja juoksupolun varrella! Ai että oli mukavaa vaan syödä, ja kuulla kun lenkkeilevät ihmiset toivotteli 'Bon Appétit' aina väliin. Mä pidän tästä!
Käytiin kurkkaan piknikin jälkeen maailmaa myös yläilmoista, Nantesin korkeesta näkötornista, josta näky hyvin koko suuri, tänään tosin harmaalta näyttävä, kaupunki.
Iltapäivällä olikin sitten aika sanoo au revoir ja seuraavaan kertaan ihana Nantes ja Nelli, ja yhdessä lomaa aloittaneen Aurore host-siskon kanssa matkattiin takas kotiin. Mun pää ja sydän on taas kerännyt lisää muistoja, ja oikeesti rehellisesti sanottuna tässä viikonlopussa oli kyllä jotain oikein erinomaista magiaa. Se oli yks tän vaihtovuoden tänastisista viikonlopuista parhaimpia, oikeestaan vaatimattomasti yks mun koko elämän parhaimpia, ja tuntuu vaan epärealistiselta ajatella, että tässä on vielä Ranskaa melkeimpä 9 kuukautta jäljellä. Mä rakastan tätä vuotta, lähtekää kaikki vaihtoon <3
![]() | |
Tässä mä ja Nelli pohdiskelemassa elämää tyytyväisenä vaihtovuoden jälkeen ? |
Bonne nuit ja seuraavaan kertaan,
Johanna
Aah ihana kulla että teillä oli ihan mahtava viikonloppu! Ää mäki haluun päästä moikkailee teitä ranskattaria, tulkaa tänne pohjosee jooko? (:
VastaaPoistaJOO tulkaa kaikki tänne, mä hostaan! ;) ihana lukee sun kuulumisia, oot ihana, positiivinen ja ihana <3
VastaaPoistaAino me puhuttiinkin että voi jestas kun tulee meidän Pariisi-reissu kaikki yhdessä, täyttä parhautta!! :D Mäkin kaipaan kaikkia ranskattaria ja toivottavasti nähtäis vielä ennen maaliskuutakin!! Lupaathan pirauttaa mullekin jos seurais matka tänne vähän alemmas päin? ;) Bisous!!
VastaaPoistaJa voi Eppu, mä kerron kun lentoliput on varattuina ;) En kestä tota Lucasta, koska oikeestaan ei ikinä oikein ymmärretä toisiamme ahahah, mutta siinä ihmisessä on vaan jotain niin liikuttavaa etten kestä!! Itse oot ihana senkin guapa argentiinatar, terveisiä sinne kauas <3
VastaaPoistaVoi oot ihan totally ranskatar baskeripää! ää oon kans kateellinen tosta että pääsitte näkee mut IHANAA et oli huippu weekend, haluun kans kaikki ranskattaret kokoon ja pian! vous me manquez ♥
VastaaPoistajoo otan kyllä sanani takasin, sun kamera on huono, ku tollasii kuvii hei musta ottanu :P nauroin noille kuville ja kaikelle vaan ääneen, oli niin parhautta!!!! <3
VastaaPoistaNelli mitä noissa kuvissa on nehän on just hyviä!! Kuule mun pokkari voittoon ;) Ja hahaha, komppaan!!! Ja Essi, vous me manquez aussi <3 !
VastaaPoistaSunkin vaihtarivuosi kuulostaa niin ihanalta! Mulla olis sulle haaste mun blogissa;) Tsemppiä jatkoon! http://suomineitoranskassa.blogspot.fi
VastaaPoistaSiis Ainoooo apuaaaa!!! Näin tän kommentin vasta nyt, désolée!! Vastaan haasteeseen aussitôt que possible mutta kiitos haasteesta! Tsemppiä sinnekin päin Ranskan maata :*
Poista