keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

50 days and let it start

Bonjour tout le monde! Vihdoin ja viimein, kovan pakko-pistää-blogi-pystyyn -taistelun käyneenä tässä sitä kirjoitellaan, jännittyneenä mutta innokkaana, onnellisena mutta hitusen myös varautuneena tulevaa vaihtovuotta varten. Kauan oon tästä haaveillut ja nyt niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, vain 50 päivää lähtöön!


 Nimeni on siis Johanna, ikää 17 vuotta, ja perustin tämän blogin lähinnä jotta voin jakaa mun kokemuksia Euroopan sykkeestä niin perheelle ja kavereille kuin kaikille muillekin joita lukeminen kiinnostaa! Blogin aiheena tulee olemaan elokuun lopussa starttaava vaihtarivuosi Ranskassa, tarkemmin sanottuna kaupungissa nimeltä Laval. Siellä mua odottaa kolme ihanaa perhettä, joista kaikkien kanssa on jo jonkin verran tullut vaihdettua sanoja sähköpostin ja facebookin välityksellä. Jokainen perhe vaikuttaa tosi mukavilta ja kaikissa niistä mulla on sisaruksia kahdesta kolmeen. Kahdessa jälkimmäisessä saan myös kokeilla elämää isosiskona mikä on mulle oman perheen nuorimmaisena täysin uutta, oon vaan niin excited! Plussaa on myös se, että kaikista perheistä on joko lähdössä tai ollut aikasemmin nuori vaihdossa, eli tää vaihtarihomma ei ole kenellekään ihan outoo puuhaa, hyvä niin!


Järjestö, jonka kautta vaihtoon olen lähdössä on Rotary Youth Exchange. Viime viikolla postissa saapui kauan odotettu (ja ahah aina niin komea) Rotarybleiseri, jota ensimmäisen kerran sai kokeilla Lahden koulutuksessa huhtikuussa. Kaikilla maailman Rotaryvaihtareilla on sitten tuo bleiseri päällä eri värisinä ja muotoisina yhteisissä vaihtaritapaamisissa, missä takki kerätään täyteen eri maiden pinssejä ja merkkejä. Eli lopputulos = kotiin tullaan takilla, josta oikeaa väriä ei enää edes erota erilaisten killuttimien ja merkkien takaa! Saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta omasta mielestäni toi idea on ihan hupaisa, koska vaihdon jälkeen takkia voi säilyttää koko ikänsä jossain varaston uumenissa ja muistot säilyy helposti kylkeen kiinnitettyinä!
Suomen vaihtareilla bleiseri on tollanen kirkkaan sininen, mikä tekee pienen fiiliksen että sitä ollaan lentoemännäksi lähdössä. Onneksi matka jatkuu kuitenkin vähän pidemmällekin kuin vain lentokoneeseen :)

Nyt kun tähän kirjoittamisen vauhtiin pääsin, niin höpötämpä kaiken kerrallaan. Idean tähän vaihtoon sain jo ajat sitten, en edes oikein muista mistä se sai alkunsa. Ehkä siitä, että matkustaminen saa mut aina sekasin ja haaveilen melkein työkseni, että joskus pääsisin kiertään koko maapallon ja astumaan jokaiselle maailman mantereelle, edes toisella jalallani. Koulussa kielet kuuluu mun lemppariaineisiin ja ihailen vaan ihmisiä jotka osaa jotain kieltä puhua melkein kuin omaa äidinkieltään. Toisinaan tulee mietittyä, että jos jonkin kielen haluaa oppia kunnolla niin miksi sitä vääntää verbioppien kanssa kolkossa luokkahuoneessa, kun yhtä hyvin sitä voisi vaan ottaa ja lähteä paikan päälle ja yrittää puhua vaikkei osaisikaan! Ranskaa oonkin opiskellut vasta kolme vuotta, eli ihan ei juttu vielä lennä tosta noin vain, mutta se mun pointti tässä vaihdossa vähän onkin.


Totta kai mä haluan vaihtoon myös muista syistä. Haluan tavata paljon uusia ihmisiä, tutustua uusiin kulttuureihin ja huomata ihan omin silmin, ettei kaikki toimi samanlailla kuin täällä Suomessa. Haluun vähän itsenäistyä ja pitää vähän breikkiä, elää täysin uuden ja erilaisen vuoden. Mua ei oikeestaan vaivaa että lukio niin sanotusti "keskeytyy" ja menee kahtia poikki, kerkeehän ne matikat opiskeleen sitten myöhemminkin. Haluun vaan lähtee toteuttaan tätä jatkuvaa matkustamisen janoa just NYT ja elää täysin erilaisen vuoden, haluun vähän itsenäistyä ja niin oudolta kuin se kuulostaakin, kokee sen ettei oo ketään tuttua ympärillä, ei parasta kaveria korttelin päässä tai äitiä pelastamassa jokaisesta pinteestä. Haluun nähdä paljon uutta, antaa elämän mennä ihan omia reittejään, elää päivän kerrallaan.



 ..Myönnettäköön, ehkä haaveenani on myös kävellä jonain aamuna lähinurkalle boulangeriin ja syödä niitä ah aina niin hyviä kroisantteja ;)



Tämän pienehkön esittelykierroksen jälkeen voinkin todeta, että viidenkymmenen päivän päästä tämän tytön nokka suuntaa ensin kohti Helsinkiä josta sitten lähtee lento Pariisiin yhdessä muiden vaihtariheppujen kanssa, sekä sieltä bussikuljetuksella Lavaliin, n. 50 000 ihmisen asuttamaan pikkukaupunkiin Luoteis-Ranskassa.
Kiitos ja au revoir, kuulkaamme toisistamme puolin ja toisin toistamiseenkin :)



Fiilismusiikin saattelemana: https://www.youtube.com/watch?v=z5-xHVo0zE4

Á bientôt, Johanna

13 kommenttia:

  1. Jee Johanna vihdoin liityit meihin muihin bloggaaviin ranskattariin haha :D ihana toi kroisanttikuva ja allekirjotan kyllä joka sanan tosta mitä sanoit lukion keskeytymisestä, sellaset nyt ehtii hoitaa myöhemmminki pois alkta :D

    http://ainolorraine.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hahaa jeppisjee!! :D Mua melkein rupes jo harmittaa kun jouduin tohon kirjottaan vaihtari"heput" enkä saanu käyttää tota naisellisempaa muotoo.. Ehkä sit toiste, haha, ja jee kiitos blogimaailmaan tervetuliaisviestistä! :P

    VastaaPoista
  3. Voi kirjotat niin hyvin ja huippuu, ajattele 50 päivä mon amie!!! <3

    VastaaPoista
  4. Apua luin tätä tekstiä ihan tippa linssissä, susta on tullu niin vanha ja viisas! En kestä ajatusta etten pääse juoruaan sullekaan kokonaiseen vuoteen :( Mutta silti niiiin loistava mahdollisuus sulle toteuttaa just noita unelmia mistä tossa kirjotit! :)

    VastaaPoista
  5. Voi ihanaa kiitos huippubloggaaja Nelli, niiiin pian sitä ollaan yläilmoissa <3 !!

    VastaaPoista
  6. Anskuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu <3

    VastaaPoista
  7. Oi vähän siistiä!! Mä oon kans miettiny että hakisin rotareille ni onks vinkkejä sinne hakemisee? :) ja millo mun kannattaa ottaa yhteyt sinne?

    VastaaPoista
  8. jee sulla on blogi! :D oli kiva lukee tätä, kirjotat just hyvin ja voi tää ulkoasu on niin kiva, tykkääntykkään!! kohta sit kirjotellaan jo patonkimaasta ;)

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos Essi,samoin sun blogi, luin just tänään sitä vähän lisää ;) Jiiihuuuu pian koittaa eipä kauaakaan enää! We're waiting for you patonkimaa haha!! <3

    VastaaPoista
  10. ja Maria hei wautsi sullakin aikomusta lähtee! Mihin maahan haluisit vai onko vielä mitään tiettyä? :) Onpas kivaa ja voin kyllä suositella rotareilta hakemista (haha hyvä näin ennenkun oon itekään ees päässy mihinkään:D) mutta jotenkin jo valmiiks kauheen turvallinen olo kun toi järjestö ei tee tota vaan rahan takii ja niillä on oikeesti monta tyyppiä jotka vetää tota hommaa ja kelle voi viestitellä jos tulee jotain ongelmia tai on muuten vaan asiaa :) Ja just kun tossa on toi kunnon "haku" niin tulee olo että me ei olla mitään postipaketteja lähössä maailmalle vaan ne oikeesti huolehtii haha:D
    Mutta niin, sillain syksyllä alkaa aina haut, ite taisin lähettää jo joskus syys- tai elokuussa sähköpostia että lähettääkö Kangasalan klubi tänä vuonna ja hain myös varmuuden vuoks Tampereen kautta (rotareilla on siis joka kunnassa ns. klubeja) ja siitä sitten vaan hakua eteenpäin, ohjeita löytyy ainakin täältä: http://www.ryefinland.com/, tosta voi valita ton vuosivaihdon niin löytyy lisää ja tässä nää miten noi suomen "piirit" jakaantuu http://www.rotary.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=417&Itemid=392, Turku taitaa olla tuolla piirissä 1410 niin sieltä voit ettiä lisää :)

    Toivottavasti autto jonkin verran ja kysy vaan pois jos jotain jäi hampaankoloon :p

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos autto kyllä! :) haluisin usaan, kanadaan tai ranskaan :DD luen sit ahkeraan sun blogii ni tiän mimmost ranskassa on ;)

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Jeeee ihana Rotarysisko mulla ;) PARASTA VUOTTA BEIBE! Mä pysyny linjoil lueskelemassa täältä vähän kauempaa ;) Pidä Eurooppa pystys nainen!

    VastaaPoista